Vuodenvaihteen ajatuksia
29.12.2024
Nokiamies

Ihmettelette varmaan miksi sivu on ollut yli vuoden  ilman uutta sisältöä ja missä lupaamani sisältö on, tämä vuosi ei mennyt ihan kuin suunnittelin, eikä minulla ole ollut motivaatio päivittää sivustoa. Tämä tulee kuitenkin muuttumaan ensi vuonna ja sivuille tulee tulemaan paljon uutta sisältöä (ensi vuoden lopussa tulee tämä sama taas). 

Mitä vuodesta jäi käteen? No ihan liikaa Nokian puhelimia :). Mutta ihan vakavissaan vaikka paljon meni pieleen vuosi oli ihan hyvä ja olen pitkästä aikaa ehtinyt miettiä elämäni suuntaa uudelleen ja mitä haluan elämältäni haluan. Aiempi palvelutarjoaja Puhtek lopetti toiminnan joten nettisivu on siirtynyt uuteen webhotelliin. 

Lisäksi päätin lopettaa Protoweb projektin kanssa työskentelyn. Syyt tähän ovat moninaiset, yksi suurimmista oli että työtahti ja toimintatavat tuntuivat liiaksi kuin työpaikalla eikä ensisijaisesti palveluun saanut palauttaa itselle historiallisesti tärkeitä sivuja koska suurin osa niistä oli kotimaisia vaan olisi pitänyt ensisijaisesti keskittyä toivottuihin sivuihin joista suurin osa oli ulkomaisia sivuja jotka eivät merkinneet itselle yhtä paljon. Palkkatyössä itselle ei ole ongelmaa tehdä sitä mitä sanotaan, mutta jos teen palkatta vapaaehtoistyötä niin silloin en suostu liian tiukkoihin kriteereihin. 

Lisäksi projektin sivusto ollaan tehty liian "modernisti", eikä sivustosta haluttu tehdä vanhojen selaimien kanssa yhteensopivaa versiota vaikka sitä ehdotinkin. Protowebin sivulle mentäessä tulee olo että "ennenkuin saat mahdollisuuden päästä nauttimaan vanhasta internetistä revimme sinut moderniin internettiin ja sen kauheuksiin (javascript ja css liikakäyttö, ssl pakotus), jos tahdoit päästä sivulle käyttäen vanhempaa tai kovennettua selainta voit unohtaa sen ellet nauti HTML sekasotkusta". Se on todella typerää kun vanhaan tekniikkaan keskittyvä sivusto ei aukea vanhalla tietokoneella ja/tai selaimella, en vaadi että kaikki toiminnot toimisivat täysin vanhalla selaimella vaan että sivu tarjoaisi perus HTML fallback sivun niille joilla ei ole yhteensopivaa kokoonpanoa.

Onneksi projektilla on muitakin henkilöitä tekemässä nykyään joten projekti ei sorru, vaikka yksi perustajista lopetti. Protoweb on noista ongelmista huolimatta hyvä projekti ja toivon sille hyvää tulevaisuutta

Ensi vuodesta en osaa sanoa yhtään mitään, harmillista on, että Suomessa lakkautetaan vakiolaatuiset digilähetykset ja lähetyksien vastaanottoon tarvitaan HD vastaanotin. Tämä on todella harmillista, sillä todella suuri määrä viritinkortteja, sekä digibokseja muuttuvat paperipainoiksi, digitelevisioon voi sentään ostaa HD digiboksin, mutta suuri määrä toimivaa elektroniikkaa menee roskikseen, tämä on erityisen ironista kun miettii että vauhkotaan kokoajan ilmastonmuutoksesta ja ympäristön saastumisesta, mutta samaan aikaan tehdään toimia jotka lisäävät turhaa kulutusta ja jätteen syntymistä. Toisaalta ei televisiossa ole paljoa mitään enään nykyään lukuunottamatta teletekstiä jota itse luen myös tietokoneella suoraan tv signaalista.

Ensi vuonna sivuille tulee artikkeleita ja esittelyjä kokoelmani puhelimista. Alla muutava kuva joista saat hieman esimakua. Klikkaan kuvaa avataksesi se isona. 

Mukavaa tulevaa vuotta 2025!
 
 

Puhelimet:

Nokia 2110, 3110, 8110 Nokia 5130 Opoy citypuhelin, 6110, 3210 Nokia 5210, 6510, 8910
Nokia 3510i, 3100, 3200, 6610, 7210 Nokia 7250i, 3220, 5410i, 6630 Benefon Smart NMT900
Nokia RinGO NMT900 Ericcson R310S, Z520i, W710i

Erikoisemmat:

Nokia Fun Camera PT3, Radio-HF HS-2R Nokia N-Gage Nokia 5510


© 2024 Nokiamies. Sivuston sisällön kopioiminen tai uudelleenjulkaisu ilman sivunhaltijan lupaa on ehdottamasti kielletty.